Brittimies haluaa olla dalmatiankoira – nahkapukuja ja kaulapantoja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lemmikkieläimet nostetaan usein muiden perheenjäsenten tasolle. Ne saavat runsaasti huomiota, rapsutuksia ja hellyyttä. Maailmassa on joukko miehiä, joiden salainen haave on elää koiranelämää. Yksi heistä on brittiläinen Tom.

Channel 4 -televisiokanava esitti äskettäin dokumentin, jossa paljastettiin koiriksi pukeutuvien miesten salaista elämää. Nämä herrat nauttivat nahkapuvuissa konttaamisesta ja hännän heiluttamisesta. Ilmiö on alunperin lähtöisin homomiesten keskuudesta, mutta se on saavuttanut runsaasti lisäsuosiota internetin avaamien mahdollisuuksien jälkeen.

Tom on leikkinyt koiraa kaiken vapaa-aikansa kuluneen kymmenen vuoden aikana. Miehen koirahahmon nimi on Spot, ja hän on käyttänyt tuhansia euroja roolinsa ylläpitämiseen. Kyseessä on elämäntapa. Hänellä on tilaustyönä teetetyn koirapuvun lisäksi esimerkiksi oma häkki, kaulapanta ja leluja.