Surffaaja kohtasi jättiläishain – jo pelkkä kuva saa kananlihalle!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Surffaajat joutuvat välillä lähietäisyydelle ja kosketuksiin isojen meressä asuvien eläinten kanssa. Nyt yksi surffaaja joutui todella pelottavan tilanteen eteen kun miehen vierelle ui valtavan suuri hai.

Surffaaja oli ollut Englannissa Cornwallin Porthcurno-nimisessä kylässä, jossa sijaitsee todella kaunis ranta ja kirkas vesi. Kirkkaan veden ansiosta surffareiden jännittävistä hetkistä saatiin upeat kuvat, kun ylhäältä päin pystyttiin näkemään, että vierelle oli uinut useampi jättiläishai.

Neljä jättiläishaita oli uinut aivan miesten viereen ruokailemaan meressä olevalla planktonilla. Hait olivat todella vaikuttavan kokoisia, ja suurin niistä olikin pituudeltaan Mirror-lehden mukaan noin 6,5 metriä pitkä.

Jättiläishai ei ole ihmisille uhkaksi, koska se syö pelkästään planktonia. Suuren hain evän lähestyessä sydän voi kuitenkin jättää ihmisellä muutaman lyönnin välistä ennen kuin varmuus hain lajikkeesta käy ilmi.