Koira oli jätetty autoon – omistaja kirjoitti huolestuneille viestin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Viime vuosina on uutisoitu valitettavan monista tapauksista, joissa koira on kuollut lämpöhalvaukseen sen jälkeen kun se on jätetty yksin kuumaan autoon. Tapausten yleistyttyä ihmisiä on kehotettu ilmoittamaan heti poliisille tai rikkomaan auton ikkuna nähdessään, että koira on jätetty kuumaan autoon yksin.

Eräs koiranomistaja oli ottanut koirakaverinsa mukaan kun hän oli lähtenyt asioille. Hän oli jättänyt koiran autoon, mutta tiedostanut myös sen, että joku sankari voi yrittää pelastaa koiraa autosta ja rikkoa auton ikkunan. Sen vuoksi omistajalla oli ollut mukanaan valmiiksi tulostettu lappu, jonka hän jätti ikkunaan kiinni.

Omistaja oli kirjoittanut paperiin: ”Ole hyvä äläkä riko ikkunaa. Ilmastointi on päällä. Koiralla on vettä, ja hän kuuntelee autossa lempimusiikkiaan”. Kuva on lähtenyt sosiaalisessa mediassa leviämään ja aiheuttanut keskustelua sekä puolesta että vastaan. Useimmat ovat kuitenkin koiran omistajan puolella, koska koiralla ei näytä olevan mitään hätää ja moni koira lähtee mielummin omistajan mukaan ja jää hetkeksi autoon yksin kuin jäisi yksin kotiin.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.