Eevil Stöö sai oman oluen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monilla kansainvälisillä artisteilla on omat nimikko-alkoholijuomansa, mutta nyt myös suosittu suomalaisräppäri on saanut oman oluensa. Vallilan Panimo on lanseerannut Memphis-tyylisestä gangsta rapistaan ja hiihtopipostaan tutulle Eevil Stöön oman oluen.

English pale ale -tyylinen olut kantaa nimeä Kyyneleet. Nimi viittaa räppärin tuoreimman Iso vauva Jeesus -levyllä kuultavaan kappaleeseen Kolmannen silmän kyyneleet.

Rumba-lehden mukaan Kyyneleet-juomaa tarjoillaan ainakin helsinkiläisessä Maltainen Riekko -olutravintolassa. Eevil Stöön oma olut on mennyt hyvin kaupaksi, sillä panimon Facebook-sivuilla sitä kerrotaan kuluneen vuorokauden aikana jopa 30 litraa.

Kyyneleet-oluen lisäksi myös Eevil Stöön levyt ovat nauttineet kovasta suosiosta suomalaisten hiphop-fanien keskuudessa. Miehen Iso vauva Jeesus -albumi nousi ilmestymisviikollaan Suomen virallisen listan ensimmäiselle sijalle.