WHO:lta vakava varoitus: Kuumat juomat aiheuttavat syöpää!

Terveys Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat tunnetusti kahvikansaa, ja usein kahvi tarjoillaan meillä aivan liian kuumana. Nyt tutkijat ovat selvittäneet, että liian kuumat juomat aiheuttavat ruokatorven syöpää. Todella kuumien kahvin, teen ja mehun tulee siis antaa jäähtyä ennen niiden juomista.

Tutkimuksen teki Maailman terveysjärjestö WHO:n alainen tutkimuslaitos International Agency for Research on Cancer, jonka saamien tutkimustulosten mukaan kuumat juomat ”ovat todennäköisesti karsinogeenejä ihmisille”. Raportin mukaan ihmisten tulee välttää kaikkia yli 65-asteisia juomia.

Ruokatorven syöpä on maailmanlaajuisesti kahdeksanneksi yleisin syöpä, joten sen synnyn liittyminen kuumiin juomiin on merkittävä läpimurto. Yli 65-asteisia juomia ei tarjota yleisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta monissa Etelä-Amerikan, Lähi-Idän ja Itä-Afrikan maissa juomat ovat merkittävästi kuumempia. Liian kuuman juoman tunnistaa tutkijoiden mukaan siitä, että se polttaa kieltä.