Down-pojan annettiin voittaa juoksukilpailu – ihana video

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Peruskoulun kuudetta luokkaa käyvät pojat päättivät yhdessä yllättää liikunnan tunnilla heidän luokkatoverinsa Rory Kettlesin, jolla on Downin syndrooma. Kouluvuoden päättävällä viimeisellä liikunnantunnilla pojat olivat yhdessä päättäneet kuka pihalla järjestettävän juoksukilpailun tulisi voittamaan.

Lincolnshiressa Wramby St Mary -alakoulua käyvät pojat päättivät yhdessä ennen sadan metrin matkan juoksua, että kilpailussa tulisi olemaan yksi voittaja ja pelkästään jaettu toinen sija. Pojat halusivat, että 11-vuotias Rory Kettles tulisi viimeisenä koulupäivänä voittamaan juoksukisan, koska hän ei muuten Downin syndrooman vuoksi olisi välttämättä niin nopea kuin muut luokan pojat.

Kun jouksukilpailu laitettiin käyntiin, muut oppilaat ottivat toisiaan käsistä kiinni ja päästivät Kettlesin heidän edelleen. Kettles juoksi voittajana maaliin kun koko muu luokka juoksi hänen perässään yhdessä ja tuli jaetulle toiselle sijalle. Kettles oli Daily Mail -uutisten mukaan todella innoissaan voitostaan, minkä lisäksi oppilaiden vanhemmat olivat herkistyneet kilpailua katsoessa lasten sydämellisestä eleestä.