Suomi nousi maailman parhaaksi – valoa tunnelin päässä!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suomen talouden huonosta tilanteesta uutisoidaan usein myös ulkomailla. Suomea kuvaillaan Business Insider -sivuston mukaan Euroopan sairaaksi mieheksi, mutta valoa tunnelin päästä onneksi löytyy. Taloudelliseen tilanteeseen katsomatta Suomi on rankattu koko maailman yhteiskunnallisesti kehittyneimmäksi valtioksi.

Social Progress Imperative -sivusto on tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan Suomi on sosiaalisten mittareiden mukaan kaikkein kehittynein maa. Tutkimuksessa mitattiin ihmisten perustarpeita, joihin lueteltiin ravinto ja terveydenhoito, vesi ja jätehuolto, suoja ja henkilökohtainen turvallisuus.

Tutkimuksessa mitattiin myös hyvinvoinnin perustaa ja mahdollisuuksia, joihin lueteltiin muun muassa ympäristön laatu, terveys ja hyvinvointi, mahdollisuus tiedon hankintaan, kommunikointiin ja vuorovaikutukseen, henkilökohtaiset oikeudet, vapaus ja valinnanvapaus sekä mahdollisuus korkeakoulutasoiseen opiskeluun.

Ihmisten perustarpeita mitattaessa Suomi oli viidennes. Hyvinvoinnin perustaa mitattaessa Suomi tuli kahdeksanneksi ja mahdollisuuksien kohdalla kolmanneksi. Kaiken kaikkiaan sijoitus oli jokaisessa kategoriassa tasaisesti niin korkea, että se nosti Suomen Social Progress Index -listan ykkössijalle.