Donald Trump ylistää Saddam Husseinia: ”Tappoi terroristeja”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Irakin entinen presidentti Saddam Hussein oli aikoinaan Yhdysvaltojen vihollinen numero yksi. Ajat kuitenkin muuttuvat, sillä nykyään jopa Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaan saatetaan kuulla ylistämässä edesmennyttä diktaattoria, mikäli se ajaa jollain tavoin hänen omia etujaan.

Yhdysvaltojen presidentiksi republikaanien listoilta pyrkivä Donald Trump otti North Carolinassa järjestetyssä vaalitilaisuudessa puheekseen edesmenneen Saddam Husseinin. The Daily Beast -sivuston mukaan Trump totesi Irakin entisen presidentin olleen paha mies, mutta ylisti häntä yhdestä seikasta.

– Saddam Hussein oli paha tyyppi. Mutta tiedättekö mitä hän teki hyvin? Hän tappoi terroristeja, Donald Trump julisti.

Saddam Hussein tuomittiin vuonna 2006 kuolemaan rikoksista ihmisyyttä vastaan. Hallitsija tapatti ja kidututti runsain määrin oman maansa toisinajattelijoiksi luokiteltuja kansalaisia. Vuonna 1988 Hussein murhasi kemiallisin asein 3.000 – 5.000 kurdia Irakin Kurdistanissa sijaitsevassa Halabjan kylässä.