Mies hyökkäsi polttopulloilla Googlen päämajaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Poliisit ovat pidättäneet miehen, jonka uskotaan heittäneen polttopulloja Googlen päämajaa kohti Kalifornian Mountain Viewissä. Miestä epäillään myös muista Googleen kohdistuneista vahingonteoista.

Viranomaiset pidättivät 30-vuotiaan miehen liikennevaloissa Googlen päämajan lähettyvillä. Epäillyn hallusta löydettiin aseita sisältänyt laukku ja putkipommien valmistamiseen käytettävää materiaalia.

Miehen uskotaan olevan vastuussa toukokuussa tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa Googlen päämajaa kohti heiteltiin polttopulloja. Toinen pulloista osui lähelle Googlen Street View -autoa, mutta ei aiheuttanut sille vahinkoja. Miestä epäillään myös Googlen toista rakennusta kohti ampumisesta 4. kesäkuuta ja 10. kesäkuuta tapahtuneesta Googlen itseohjaavan auton tuleen syttytämisestä.

Kaikissa tapauksissa valvontakameroissa näkyi samanlainen vuoden 2004 Volkswagen Tourareg kuin pidätetyllä on. Mercury News -uutissivuston mukaan mies kertoi viranomaisilta uskovansa Googlen tarkkailleen häntä, mikä suututti pidätettyä. Epäilty piti päiväkirjaa tilanteista, joissa hän uskoi Googlen pitäneen häntä silmällä.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat