Emma Watsonin uutuuselokuva valtava floppi – teatterit täysin tyhjiä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen näyttelijätär Emma Watson tunnetaan parhaiten Hermione Grangerin roolista Harry Potter -elokuvasarjassa. Tylypahkaan sijoittuvat fantasiaseikkailut olivat tunnetusti maailmanlaajuisia suurmenestyksiä, mutta tähden tuorein elokuva on flopannut rajusti elokuvateattereissa.

Emma Watsonin tähdittämä Colonia-elokuva keräsi Iso-Britannian ensi-iltaviikonloppunaan elokuvateattereissa Independent-lehden mukaan vain 47 puntaa, eli noin 55 euroa. Historiallisessa draamassa Watsonin esittämä nainen yrittää pelastaa poikaystävänsä Colonia Dignidad -kultin pauloista 1970-luvun Chilessä.

Colonia julkaistiin Iso-Britanniassa ensi-iltaviikonloppunaan vain kolmessa elokuvateatterissa. Heikkoihin lipputuloihin vaikuttaa todennäköisesti osaltaan se, että elokuva julkaistiin Independent-lehden mukaan samaan aikaan myös internetin suoratoistopalveluissa.