Tutkimus: Yli puolet valehtelee tästä Facebookissa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Alennuskuponkiyhtiön Vouchercodespro-sivusto on selvittänyt, kuinka rehellisiä brittiläiset ovat parisuhdeasioistaan Facebookissa. Kyselytulosten perusteella peräti 54 prosenttia vastaajista on muunnellut suhdestatuksensa totuutta.

Facebookissa on mahdollista ilmoittaa seurustelustaan, sinkkuudestaan tai vaikkapa avioliitostaan. Osa ihmisistä jättää suhdestatuksen tietoisesti kertomatta yksityisyyttä suojatakseen. Jotkut puolestaan valehtelevat olevansa sinkkuja, vaikka ovatkin parisuhteessa. 23 prosenttia väittää olevansa suhteessa, koska ei kehtaa tunnustaa olevansa sinkku.

Syyt ovat arvattavia. Osa haluaa pitää suhdemarkkinat avoimena ilman, että potentiaaliset profiilia katsovat henkilöt säikähtäisivät varattu-leimaa. Toiset puolestaan häpeävät parisuhdettaan, eivätkä kehtaa kertoa siitä muille. Myös suhteen alkuaikoina mietitään, koska on sopivaa tehdä seurustelusta virallista myös Facebookissa.