Amerikkalainen Claudia Jordan on nähty vuosien varrella lukuisissa televisiosarjoissa, mutta alunperin hän nousi julkkikseksi teinimissinä. Viime aikoina Claudia on nähty julkisuudessa Atlantan Täydelliset naiset -realitysarjassa.
Nyt missi- ja realitykaunotar on kuvattu rannalla Miami Beachilla, jossa hän viettää parhaillaan lomaansa. Eilen hänet ikuistettiin näyttävissä pinkeissä bikineissä.
Claudia Jordan nähtiin aikoinaan Deal or No Deal -ohjelmassa, mutta hänet on sittemmin nähty monissa muissakin televisiosarjoissa ja -kilpailuissa. Kaunotar voitti Miss Rhode Island Teen USA -missikilpailun vuonna 1990 ja edusti aluetta kansallisessa missikilpailussa. Miss USA -kilpailussa hän sijoittui vuonna 1997 kymmenenneksi. Claudia muistetaan myös Diili-ohjelman amerikkalaisversion kilpailijana, sillä hän on osallistunut ohjelmaan jo kahdesti.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Claudia Jordan tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.