Juoksusta hyöty irti – 10 kilometriä viikossa riittää!

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni voi haaveilla maratonin tai edes puolikkaan juoksemisesta, mutta pitää pitkän matkan juoksemista liian kaukaiselta tavoitteelta jaksaakseen mennä sitä kohti säännöllisesti ajoitetuilla lenkeillä. Nyt uusi tutkimus kuitenkin todistaa, että jo lyhyillä juoksumatkoilla on ihmisiin samanlaiset terveysvaikutukset kuin pitkilläkin, joten juoksuharrastus kannattaa aloittaa lähtötasosta riippumatta.

Mayo Clinic on tutkinut juoksemista ja sen tuomia terveyshyötyjä. Tutkimuksista kävi ilmi, että kymmenen kilometrin juokseminen viikossa riittää saavuttamaan samat terveyshyödyt, joita paljon pitkiä matkoja juoksevatkin saavat. Kymmenen kilometrin matkaa ei tarvitse pystyä suorittamaan edes saman lenkin aikana vaan matkan voi juosta osissa viikon aikana.

Viiden minuutin juokseminen vastaa 15 minuutin kävelyä ja 25 minuutin juoksulenkki vastaa jo 105 minuutin kävelyä. Juokseminen alentaa syöpäriskiä, verenpainetta, parantaa verensokeria ja vähentää sydänkohtausriskiä. Pienissäkin osissa suoritetut pyrähdykset tarjosivat lenkkeilijälle kaikki edellämainitut terveyshyödyt, joista lyhyttä matkaa juoksevat pääsevät nauttimaan ilman rasitusvammoja.

Pitkää matkaa juoksevilla voi olla parempi kunto, mutta pidempään yhtäjaksoisesti kestävä rasitus tuo kuitenkin mukanaan myös terveysriskejä. Sydämen toimintahäiriöt ja loukkaantumisriskit kasvoivat pitkän matkan juoksijoilla, mikä teki siitä hieman huonomman vaihtoehdon lyhyempiin lenkkeihin verrattaessa. Riskeistä huolimatta hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin haitat, joten oli juoksumatka sitten lyhyt tai pitkä, sillä tulee olemaan suuret positiiviset vaikutukset liikkujan terveyteen.