Emma Watsonia ei saanut häiritä koulussa – koulu kielsi lähestymisen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Harry Potter -elokuvista tunnetuksi tullut näyttelijä Emma Watson kävi normaalisti koulunsa nuorena loppuun, mutta häntä varten koulun tuli kuitenkin tehdä erityisiä järjestelyitä. Kun nuorten rakastaman kirjasarjan elokuvat julkaistiin, Watson nousi suoraan kansainväliseen tähteyteen.

Kun Watson oli palannut Oxfordiin Headington School -kouluunsa, koulun oli pitänyt tehdä erityisiä järjestelyitä hänen koulunkäyntinsä jatkumista varten. Yksi Watsonia varten tehdyistä uusista säännöistä oli se, että tytölle ei saanut koulussa puhua, eikä häntä saanut lähestyä. Vain Watsonin entuudestaan tuntemat ystävät saivat tulla juttelemaan hänelle.

Koulu oli kehittänyt Watsonia varten oppilaille myös rangaistussysteemin sen varalta, että oppilaat kielloista huolimatta yrittäisivät jutella tytölle, mikä laskettiin nuoren näyttelijättären häiritsemiseksi. Kolmesta lähestymisestä oppilaita rangaistiin Daily Mail -lehden mukaan jälki-istunnolla.

Uusimmat