Älä lataa puhelinta öisin – lehti varoittaa palovaarasta!

Digi Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mediassa on nähty useita esimerkkejä siitä miten älypuhelinten akut ovat kuumentuneet, sulaneet, syttyneet palamaan ja jopa räjähtäneet aiheuttaen omistajilleen palovammoja. Tästä huolimatta moni tapaa ladata puhelintaan yöllä, jolloin puhelin lataa akkuaan reilusti yli tarpeellisen ajan.

Tutkija Dominic Littlewood on Mirror-lehden mukaan huolissaan siitä, että ihmiset lataavat puhelimiaan öisin. Varsinkin nopeasti akkua vievän Pokemon Go -pelin vuoksi ainut aika, joka ihmisille puhelimen lataamiseen jää on yöllä omistajan nukkuessa.

Älypuhelimien laturit ovat nykyään niin tehokkaita, että ne lataavat akun täyteen jo reilussa tunnissa. Tämän vuoksi puhelimen akku joutuu olemaan virrassa kiinni vielä monta tuntia tarpeetonta ja ylimääräistä aikaa, jonka vuoksi akku voi ylikuumeta ja syttyä palamaan.

Laturissa syttyneitä puhelimia on nähty miehen mukaan jo niin paljon, että puhelimen lataaminen tulisi yöllä lopettaa. Jos riskin haluaa kuitenkin ottaa, puhelinta tulee pitää hyvän matkan päässä sängystä esimerkiksi lautaselle asetettuna, jolloin puhelimen syttyessä tuli ei pääse leviämään. Tutkija on huolissaan siitä miten moni nuori vielä nykyäänkin nukkuu puhelin tyynyn alla vaikka se olisi laturissa kiinni.

Uusimmat