Dennis Rodmanilla kolme penismurtumaa tähän mennessä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Peniksen hyvinvoinnille vaarallisin asento on se, kun nainen ratsastaa miehen päällä hajareisin kasvot kumppaninsa kasvoja kohti. Naisen pomppiminen saattaa aiheuttaa miehen sukupuolielimeen penismurtuman, jossa siittimen paisuvaiskudosta ympäröivä kalvo repeytyy.

Dennis Rodmanin penis on murtunut kolme kertaa. Koripalloilijalegenda kertoo, että hänen peniksensä murtui ensimmäisen kerran, kun silloinen tyttöystävä oli pyytänyt miestä juoksemaan hänen päällensä sukupuoli elin edellä.

Rodman muistelee, että verta oli joka paikassa ja nainen luuli ensin tappaneensa miehen. Toisella kertaa Rodman seurusteli Tracy-nimisen naisen kanssa. Seksi meni hieman mönkään eräällä kerralla ja miehen penis murtui toistamiseen.

Vicelandille haastattelunsa antanut mies muistelee kolmannen penismurtuman olleen kaikista nöyryyttävin kerta, koska sairaalahenkilökunta oli juoksuttanut hänen luokseen valtavasti väkeä ja lääkäreitä. Kivulias vamma syntyy yleensä osumasta naisen häpyluuhun, ja tapaturman hetkellä peniksestä kuuluu napsahduksia. Penismurtuma hoidetaan leikkauksella, ja yhdeksän kymmenestä paranee ennalleen.