Terve parisuhde vaatii pieniä tekoja – tässä tuoreet vinkit

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Terveessä parisuhteessa viihtyvät molemmat suhteen osapuolet. Mikäli yhdessäolossa on takkuja ja kompastuskiviä, voi riitaisan taivaltamisen muuttaa nopeasti ja pienillä teoilla itsestään eteenpäin soljuvaksi tiimityöskentelyksi. Rehellisyys, uskollisuus ja rakkaus kantavat pitkälle.

Bustle-sivusto on nyt listannut kymmenen yksinkertaista keinoa, kuinka liiton voi muuttaa terveemmäksi. Harvardin yliopistossa on toteutettu tutkimus, jonka mukaan onnellisimpia ovat he, joiden seksielämä toimii parisuhteessa moitteettomasti. Toisin sanoen makuuhuoneen elämää tulee rikastuttaa ja seksielämää parantaa molempien halujen ja mieltymysten mukaan.

Psykoterapeutti Barton Goldsmith tietää, että tervehenkiset pariskunnat koskettelevat toisiaan mahdollisimman paljon. Olipa kyseessä sitten kädestä pitäminen tai reiden silitteleminen, on kosketuksella uskomaton voima parisuhteen hyvinvoinnille. Eikä se maksa aikaa tai vaivaa.

Monet pitkäaikaiset pariskunnat sortuvat toistensa arvostelemiseen. Valitettavasti toisen heikkouksien tai vikojen lateleminen eriyttää kumppaneita entisestään. Kritisointi ja nalkuttaminen nakertavat suhdetta etenkin, jos kumppanit eivät huomaa edes yhtä hyvää asiaa toisessa. Terveisiin parisuhteisiin kuuluu kumppanin arvostaminen ja se, että näkee rakkaassaan enemmän hyvää kuin pahaa.

Ihmistä ei kannata muuttaa. Mikäli huomaa olevansa tyytymätön kumppaniinsa, on helpompi päästää hänet menemään kuin että ryhtyisi muuttamaan hänen luonnettaan omaan sopivaksi. Ihminen pystyy muuttamaan vain itseään. Romantiikan lisääminen parisuhteeseen on helppoa.

Harva odottaa saavansa kuumailmapallolentoja tai kynttiläillallisia joka viikko. Pelkästään jääkaapin oveen jätetty rakkausviesti voi olla huonon päivän ja koko parisuhteen suunnan pelastava ele.

Yhdessäolon vastapainoksi jokaisella ihmisellä tulee olla omaa aikaa. Erillään onnelliset ihmiset ovat usein sitä myös yhdessä. Hajurako tekee hyvää suhteelle ja ikävä vahvistaa tunteita. Parisuhteessa saa myös olla eri mieltä asioista. Pitkät ja kestävät liitot on rakennettu toisen huomioimisella ja sillä, että pariskunnat käsittelevät asioitaan rehellisesti, rauhallisesti ja kypsästi.

Kuunnelkaa kumppaneitanne ja yrittäkää ymmärtää. Terveessä parisuhteessa ei aseteta ehtoja tai vaadita vain omaa etua. Koko suhteen pohjalla on rakkaus ja sen päälle rakennettu luottamus. Parisuhde on kuin vene, joka tarvitsee kaksi tasavahvaa soutajaa elämän aallokossa.