Ford yrittää haastaa Teslan – robottiauto markkinoille 2021

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Autovalmistaja Ford suunnittelee tuovansa markkinoille täysin itseohjaavan auton. Yhtiö lupaa, että kuluttajaystävällisillä hintalapuilla varustetuilla ja täysin autonomisilla ajoneuvoilla päästään matkustamaan jo vuonna 2021. Alan edelläkävijä Tesla on tosin luvannut, että sen autot ajavat ilman kuljettajaa jo vuonna 2018.

Fordin robottiautoissa ei tule olemaan lainkaan rattia tai pedaaleja, vaan ohjaaminen jätetään täysin tietokoneen harteille. Siinä missä esimerkiksi autopilotti -ominaisuudella varustettu Tesla luokitellaan tason 2 autonomiseksi ajoneuvoksi, edustaa Fordin tuleva auto tason 4 autonomista kulkuneuvoa.

Täysin itseohjaava Ford pystyy ajamaan alueilla, jotka on kartoitettu etukäteen korkeatasoisella 3D-tekniikalla. Ajoneuvoilla ei siis voisi Mashable-sivuston mukaan kulkea missä tahansa, ainoastaan ennalta ohjelmoiduilla reiteillä.

Fordin kerrotaan investoineen Velodyne-yhtiöön, joka valmistaa itseohjaavissa autoissa käytettäviä LiDAR-kaukokartoituslaitteita. Lisäksi yhtiö on ostanut israelilaisen SAIPS-yhtiön, joka erikoistuu tekoaläyyn ja oppiviin tietokoneisiin.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.