Maapallon kaltainen planeetta aivan naapurissa – tutkijat innoissaan

Ihmiskunta on jo pitkään etsinyt maailmankaikkeudesta Maan kaltaisia planeettoja, joilla olisi edellytykset elämän kehittelymiselle. Nyt potentiaalisesti maata muistuttava eksoplaneetta on löydetty aurinkokuntamme naapurista.

---
---

Proxima B:ksi nimetty kiviplaneetta kiertää Proxima Centauria, oman Aurinkomme läheisintä naapuritähteä. Massaltaan noin 1,3 kertaa Maapallon kokoinen planeetta sijaitsee Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan niin kutsutulla elinkelpoisella vyöhykkeellä. Tämä tarkoittaa sitä, että planeetalla voisi olla nestemäistä vettä ja näin ollen myös elämää.

– Mikäli tarkempi tutkimus osoittaa planeetan ilmakehän antavan edellytykset elämälle, on kyseessä mahdollisesti yksi tärkeimmistä koskaan tehdyistä tieteellisistä löydöistä, tutkija John Barnes kuvailee tiedotteessa.

Tutkijat selvittävät, onko Proxima b:llä samankaltaista kosmiselta säteilyltä sen pintaa suojaavaa magneettikenttää, kuin Maalla. Proxima Centauri on punanen kääpiötähti, ja sen massa on vain noin 12% auringosta. Planeetta kiertää tähteä läheltä, joten säteilyn määrä voi olla liian voimakasta elämän kehittymisen kannalta.

Tutkijat ovat kuitenkin toiveikkaita Proxima b:n suhteen. Onkin todennäköistä, että Maan kaltaisen planeetan löytyminen näin läheltä saattaa innostaa ihmiskuntaa panostamaan jälleen enemmän avaruuden tutkimiseen ja uusien eksoplaneettojen löytämiseen.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.