5 yksinkertaista vinkkiä stressin lieventämiseen

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset voivat ahdistua ja kerätä stressiä kehoonsa päivittäin monien eri tapahtumien johdosta. Kumppanin kanssa käyty riita, stressaava työ ja kiireinen arki nostavat kehon stressitilaa ja kortisolitasoja, joka saa ihmisen ahdistumaan.

Tästä keholle seuraa tila, jolloin sen tekee mieli joko taistella tai juosta nopeasti pakoon. Pidemmällä aikavälillä tällainen tila on keholle vaarallinen.

Usein itsensä stressaantuneeksi kokevan ihmisen tulisi päivittäin käyttää aikaansa tietoisesti oman stressinsä lievittämiseen. Wake Up World -sivusto on julkaissut hyviä vinkkejä siihen miten ihminen voi alentaa kortisolitasojaan.

1. Meditointi

Rauhoittuminen, hiljentyminen ja omaan hengitykseen keskittyminen rentouttavat kehoa ja alentavat stressitilaa.

2. Nauraminen

Nauraminen poistaa stressiä kehosta todella tehokkaasti. Kannattaa päivittäin kiinnittää huomiota siihen, että katsoo tai kuuntelee jotakin sellaista, jonka tietää huvittavan itseään.

3. Eläinten kanssa leikkiminen

Eläinten helliminen ja niiden kanssa leikkiminen laskevat ihmisen kortisolitasoja ja nostavat sen sijaan endorfiinitasoja.

4. Luovuus

Luova tekeminen alentaa kortisolitasoja. Jonkin luovan asian tekeminen vähentää myös masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, minkä lisäksi se parantaa kehon omaa vastustuskykyä.

5. Seksi

Seksiä harrastavat elävät tutkitusti terveempinä ja pidempään. Heillä on myös pienempi riski sairastua sydänsairauksiin tai saada sydänkohtaus. He myös nukkuvat paremmin ja heidän kehonsa kortisolitasot ovat todella alhaiset.