Mies vilkaisi aamulla kuistilleen – näky ei ihan heti unohdu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Humalan tiet ovat tutkimattomat, ja toisinaan kosteissa merkeissä vietettyä iltaa seuraavana päivänä itsensä voi löytää täysin tuntemattomasta ympäristöstä. Eräs amerikkalaismies löysi taannoin kuistiltaan sammuneen miehen, ja päätti taltioida näyn hauskaksi Snapchat-tarinaksi.

Youtubessa sittemmin julkaistun tarinan aluksi kuvaaja kertoo löytäneensä tuntemattoman miehen nukkumasta hänen kuistillaan olevalta sohvalta. Mies nukkui boksereissaan, eikä hänen housuja näkynyt missään. Sammuneen paita sen sijaan löytyi pihamaalta.

Mies ei suostunut heräämään talon asukkaan yrityksistä huolimatta. Kuvaaja pohtikin, yrittäisikö kaataa sammuneen päälle vettä, tökkiä häntä kepillä vai soittaa poliisit. Lopulta nukkuvan miehen päälle alkoi satamaan vettä, mutta tämäkään ei tuntunut haittaavan hänen uniaan.

– Antaa sateen pestä syntisi pois lapsi, Snapissa todetaan veden tippuessa taivaalta sammuneen päälle.

Lopulta väsynyt kulkija nousi ylös. Snapchatissa tarinan jakanut mies otti yhteisselffien sammuneen kanssa. Sohvalle nukahtanut mies vaikutti olevan kunnossa, vaikka hänen otsallaan on pieni mustelma.