Lindsay Lohan haastoi GTA-pelintekijät oikeuteen – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Lindsay Lohan nosti vuonna 2014 kanteen Grand Theft Auto 5 -pelin tekijöitä vastaan. Tähden mukaan pelin kehittänyt Take-Two Interactive käytti hänen yhdennäköisyyttä pelissä ilman lupaa. Lohanin mukaan pelin hahmo Lacey Jonas perustuu häneen.

New Yorkin korkein oikeus hylkäsi Lindsay Lohanin haasteen torstaina 1. syyskuuta. Tuomarien mukaan pelin tekijät eivät käyttäneet missään kohdassa peliä tähden omaa nimeä tai valokuvaa. Lisäksi Grand Theft Auto 5 luokitellaan fiktion tai satiirin piiriin, joten tekijät eivät olisi rikkoneet lakia vaikka hahmo perustuisikin todelliseen henkilöön.

Billboard-sivuston mukaan tuomarit hylkäsivät samalla myös Mob Wives -realitysarjasta tutun Karen Gravanon samankaltaisen kanteen. Televisiotähti nosti oikeusjutun Take-Two -interactive vastaan, väittäen pelissä esiintyvän Andrea Bottino-nimisen hahmon perustuvan häneen. Karenin mukaan Bottinon puhetyyli, perhetausta ja ura realitytelevisiossa oli kopioitu suoraan häneltä.