Zayn Malik tuottamaan TV-sarjaa poikabändistä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Zayn Malik on laajentamassa repertuaariaan musiikista television pariin. Poptähti on mukana tuottamassa televisiosarjaa, joka seuraa suositun poikabändin jäsenten elämää. Zayn työstää Boys-nimistä sarjaa yhdessä tv-legenda Dick Wolfin kanssa.

Dick Wolf tunnetaan paitsi mieleenpainuvan nimensä ansiosta, myös Kova laki -sarjan ja sen spin-offien tuottajana toimimisesta. Sarjaa tullaan esittämään yhdysvaltalaisella NBC-kanavalla.

Deadline-sivuston mukaan Boys-sarjan inspiraationa toimivat Zayn Malikin omat kokemukset One Direction -poikabändin riveissä. Sarjassa tullaan seuraamaan niin jäsenten menestystä ja hauskanpitoa kuin kuuluisuuden varjopuoliakin. Toistaiseksi ei ole tiedossa, tuleeko Malik myös näyttelemään sarjassa.

One Directionin ex-jäsen oli taannoin otsikoihissa myös peruttuaan Dubaihin järjestettäväksi suunnitellun esiintymisen. Mies paljasti syyksi sen, että hän tuntee suurta epävarmuutta ja ahdistusta omaa sooloesiintymistään kohtaan.

Uusimmat