Ravebileet överiksi – yli 400 juhlijaa pidätettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Kaliforniassa järjestettiin syyskuun alussa Noctural Wonderland -niminen kolme päivää kestänyt ravefestivaali. Juhlijoiden bileet menivät monin paikoin överiksi, sillä kemuista passitettiin putkaan yli 400 festivaalivierasta.

Los Angeles Times uutisoi San Bernardinon jälkimainingeissa, että tällä kertaa synkän historian omaavilla festivaaleilla ei kuitenkaan kuollut kukaan. Silti ihmisiä pidätettiin runsain määrin huumausainerikoksista tai väärennettyjen henkilöllisyyspapereiden takia.

Festivaalialueella kävi viikonlopun aikana 67.195 juhlijaa, joista 111 pidätettiin jo porteilla ja 141 myöhemmin huumausainerikoksista. Lisäksi 179 ihmistä pidätettiin festivaalin jälkeen rattijuopumuksesta.

Yhdysvaltalaisilla elektronisen musiikin festivaaleilla on huumehöyryinen historia. Pelkästään viime heinäkuussa järjestetyssä Hard Summer -ravetapahtumassa kuoli kolme ihmistä yliannostukseen. Yhdysvalloissa on kuollut kymmenen vuoden aikana ainakin 25 ihmistä huumausaineiden takia musiikkitapahtumien yhteydessä.

Uusimmat