Kaikkien aikojen kupoliteltta – huoneita kuin hotellissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Etenkin festivaalien leirintäalueilla näkee kupolitelttoja silmänkantamattomiin. Yleensä kaveriporukat panevat telttansa vierekkäin siten, että ne muodostavat pienen lomakylän. Nyt teltoista voi rakentaa yhden ja ison kompleksin, jonka alle mahtuu nukkumaan peräti 20 ihmistä.

Jason Thorpe -niminen mies on kehittänyt Pod Elite Tent -nimisen majoitusratkaisun leirintäalueille. Telttakompleksi on tarkoitettu perheille tai kaveriporukoille, jotka eivät enää halua kulkea toistensa makuusuojiin ulkokautta. Pod-teltoissa on yhteinen oleskelutila ja omat makuupaikat.

Soluteltta sopii erinomaisesti ryhmämajoittumiseen. Thorpe sai idean telttakompleksille festivaalialueiden kiellettyä paviljongit, joiden alla juhlijat pystyivät ennen viettämään aikaansa. Telttoja on saatavilla muutamassa eri kokoluokassa ja brändin uusin mallisto ilmestyy vuonna 2018, Daily Mail uutisoi.