Suomalaisbändi esiintyi Mount Everestillä – elokuva saa nyt ensi-iltansa

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Stara seurasi taannoin tarkasti suomalaisen Ancara-yhtyeen ja sen retkikunnan urakkaa, joka huipentui maailman korkeimmalla tehtyyn bändikeikkaan Mount Everestillä. Projektista tehty dokumenttielokuva saa perjantaina ensi-iltansa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla.

Ancara, Rockin' High
Ancara, Rockin’ High
Ancara, Rockin' High, Sami Kieksi
Ancara, Rockin’ High, Sami Kieksi

Projekti Rockin’ High -elokuvan ensimmäinen näytös on loppuunmyyty jo ennakkoon, mutta lisänäytös järjestetään 25. syyskuuta.

– Kahden vuoden mittainen matka oli todella raskas, kaikki mikä vain pystyi, meni pieleen. Siinä koetellaan omaa uskoa unelmaan, lähimpien uskoa, ystävyyttä. Sitä miettii, onko kaikki sen tuskan ja hien arvoista. Eikä kuitenkaan hetkeäkään epäile muuta, Gary kommentoi.

Ancara oli tehnyt jo aiemmin useita levyjä, mutta ei silti noussut suuren yleisön tietoisuuteen. Bändin perustaja-solisti Sammy ja kitaristi Gary uskovat erikoisen projektin myötä bändin musiikin tulevan tunnetuksi, kun esiintyminen pääsee Guinnessin ennätystenkirjaan. Dokumentissa nähdään miten miesten unelmalle lopulta kävi.