Kuljettaja pelasti 20 lasta palavasta koulubussista – tulipalo videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen koulubussin kuljettaja on noussut sankariksi pelastettuaan lukusia lapsia tulipalosta. Välikohtaus tapahtui Marylandin osavaltion College Parkissa 12. syykuuta.

Reneita Smithin ajama koulubussi syttyi tuleen noin kello 16:45 paikallista aikaa. Smith ehti nopealla toiminnallaan pelastaa kaikki 20 lasta turvaan bussista ennen palokunnan saapumista paikalle. Lopuksi nainen kävi vielä varmistamassa palavan bussin sisällä, ettei kukaan jäänyt jälkeen.

Mashable-sivuston mukaan tulipalon syy on toistaiseksi epäselvä. Kaikki lapset selvisivät onnettomuudesta säikähdyksellä. Tapauksen silminnäkijänä toiminut Fazlul Kabir ylisti Smithin toimia Facebookissa.

– Olen kahden lapsen äiti. Oli minun työni pelastaa heidät, Reneita Smith kertoi Kabirin mukaan.

Myös paikallisen palolaitoksen tiedottaja Mark E. Brady kiitti kuljettajaa hänen määrätietoisesta toiminnasta. Youtubessa on sittemmin julkaistu pelastusajoneuvon kojelautakameran tallentama video ilmiliekeissä palavasta koulubussista.