Hauskimmat ruokamokat – näistä kannattaa ottaa opiksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sanotaan, että ruoalla ei saisi leikkiä. Leikin myötä ruokaa menee yleensä pilalle ja roskiin, sitä putoaa maahan ja sillä sotketaan ympäristö. Välillä ruoalla leikkiminen voi kuitenkin sotkemisen ja haaskaamisen lisäksi olla myös vaarallista.

FailArmy on julkaissut YouTube-kanavallaan hauskan koosteen, jossa nähdään miten ruoalla leikkiminen on mennyt pieleen. Moniin tilanteisiin liittyy epäonnea ja huolimattomuutta, mutta osa epäonnistuu pelkkää tyhmyyttään. Useimmissa tilanteissa pääosassa näyttäisi olevan näyttävä kermakakku, pannukakun kääntäminen heittämällä tai jäätelötötterö.

Ruoan kanssa pelleileminen ja sen myötä epäonnistuminen tuntuvat täysin ansaitulta karman lailta. Sympatiat puolelleen kerää kuitenkin jokainen tilanne, jossa esimerkiksi syntymäpäiväkakku putoaa maahan liukkaan kakkupaperin ja tasaisen kakkualustan vuoksi.