Adele pudotti uutispommin: Jättämässä musiikkialan vuosikymmeneksi!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Adele on julkaissut kolme albumia, joista ensimmäinen oli 19-niminen albumi, joka julkaistiin jo vuonna 2008. Adele on niittänyt kahdeksan vuotta kestäneellä urallaan jo suurta suosiota ja tehnyt musiikillaan perheelleen omaisuuden. Nyt nainen haluaisi keskittyä omaan poikaansa ja palata koulun penkille.

Adele suunnittelee The Sun -lehden mukaan 10 vuoden taukoa musiikista, koska hän haluaisi keskittyä Angelo-nimisen poikansa kasvattamiseen. Nainen on myös kertonut, että häntä on jäänyt kaivelemaan se, että hän ei koskaan suorittanut yliopistotutkintoa koska sai samaan aikaan levytyssopimuksen, josta ei voinut silloin kieltäytyä.

Adele kertoi faneilleen The Sun -lehden mukaan, että hän ei kadu levytyssopimuksen valitsemista, mutta haluaisi palata kuitenkin vielä kouluun. Hänen haaveenaan on aina ollut opiskella joskus Harvardissa, mutta laulaja epäilee sitä, että olisiko hän sinne tarpeeksi viisas. 28-vuotias tähti kuitenkin kertoi haluavansa joskus vielä käydä yliopiston ja suorittaa itselleen tutkinnon.