3 tapaa sabotoida omat haaveet – älä koskaan sorru näihin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmisillä on unelmia ja tavoitteita, jotka siintävät yleensä hieman kauempana tulevaisuudessa. Suurten haaveiden tavoittelemiseen kuuluu yleensä paljon työtä, vaivaa ja aikaa, minkä vuoksi katse tulisikin pitää tulevaisuuden kuvittelemisessa sen sijaan, että antaa pienten yksityiskohtien häiritä. Elite Daily -sivusto listasi kolme asiaa, joita ihmisten tulisi karttaa tavoitellessaan unelmiaan.

1. Pienet epäonnistumiset

Pienistä epäonnistumisista ja nykyhetken haasteista pitää pystyä päästämään irti. Välillä täytyy tehdä asioita, jotka eivät huvittaisi tai jotka tuntuvat hankalalta, että voi saavuttaa lopullisen unelmansa.

Katse tulee pitää jatkuvasti tulevaisuuden suuremmassa kuvassa sen sijaan, että jää vellomaan jokaiseen vaikeaan tilanteeseen.

2. Hetkellinen motivoituminen

Ihminen voi motivoitua hetkellisesti kuullessaan esimerkiksi inspiroivan puheen tai saadessaan jonkin yllättävän kimmokkeen. Seuraavana päivänä into on kuitenkin voinut jo laantua, tekemisen meninki on saattanut laskea ja peitto korvilla tuntuisi mukavammalta kuin kädet savessa.

Tätä vastaan pystyy taistelemaan ympäröimällä itsensä omilla tavoitteillaan. Kotiin ja esimerkiksi puhelimeen kannattaa asettaa pieniä muistutuksia niistä asioista, joiden tekeminen auttaa pääsemään lähemmäksi haavetta.

3. Uppoutuminen sosiaaliseen mediaan ja viihteeseen

Ihminen voi välillä haluta rentoutua katsellen televisiota tai selaten Facebookia, Twitteriä, Instagramia tai vaikkapa Snapchatia. Rentoutuminen edellä mainittuihin asioihin uppoutumalla voi kuitenkin viedä liikaa huomiota oikealta elämiseltä.

Kannattaa keskittyä elämään hetkessä, keskustelemaan muiden ihmisten kanssa ja rentouttamaan aivojaan kunnolla silloin kun kaipaa lepoa.