Isä motivoi tytärtään koulupäivään – tästä mallia suomalaisperheisiin?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Positiivisena ja motivoituneena pysyminen on tärkeää varsinkin silloin kun koulupäivä on alkamassa. Eräs isä haluaa vaikuttaa tyttärensä päivän alkuun parhaalla mahdollisella tavalla, ja on keksinyt hänelle ja tyttärelle oman yhteisen aamurutiinin.

Videolla nähdään miten isä motivoi tytärtään koulupäivää varten. Isä on nostanut tyttären peilin eteen, että tyttö voi katsoa itseään peilistä samalla kun hän toistaa isän sanomat asiat. Isä pyytää tytärtä sanomaan, että hän aikoo tänään olla positiivinen, keskittyä ja tehdä paljon töitä.

Isä pyytää tytärtä kehumaan itseään parhaaksi ja kauniiksi. Hän opettaa tytölle kuitenkin myös samalla sen, että tyttö ei ole ketään muuta parempi ihminen, mutta kukaan muukaan ei ole häntä parempi ihminen. Lopuksi tyttö vielä antaa ylävitosen isälleen ennen kuin lähtee aloittamaan koulupäiväänsä.