Matti Airaksinen Parasta ennen -ohjelman lopettamisesta: ”Ysäribuumi on taittumassa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara paljasti aiemmin tänään, että huippusuosittu Parasta ennen -radioshow lopetetaan YleX-kanavalla joulukuun puolivälissä. Viimeinen ohjelma kuullaan joulukuussa. Suosikkiohjelman isäntä Matti Airaksinen kertoi Staralle jatkavansa yhä radioäänenä samalla kanavalla.

– En ole lähdössä mihinkään. Disko 2000 menee hyvin ja sitä jatketaan Juskan kanssa. Pyrkimys on tehdä jatkossakin radiota, enkä halua YleXistä eroon. Haluan korostaa, että en ole mihinkään häipymässä, Matti Airaksinen kertoi.

Suomen suosituimman ja merkittävimmän ysäriohjelman isäntä jatkaa siis YleX-kanavalla hänen ja DJ Orionin Disko 2000 -ohjelman merkeissä. Airaksinen paljasti samalla Parasta ennen -ohjelman lopettamisen syyt. Hänen mukaansa ysäribuumi on nimittäin nähnyt lakipisteensä.

– Minulla on ollut aika iso rooli, kun olen ollut rakentamassa tuota buumia. Kamelin selkä on hienoisesti taittunut ysäribuumissa. Fiilis on se, että se alkaa taittumaan. Olen tehnyt viiden vuoden aikana yli 200 DJ-ysärikeikkaa. Olen siis tahkonnut menemään ja koko maa on nyt koluttu.

Parasta ennen -ohjelman fanit tunnetaan poikkeuksellisen uskollisina, ja heille on luvassa vielä monenlaista ohjelmaa.

– Viimeinen suora Parasta ennen -lähetys kuullaan 16. joulukuuta, ja seuraavana päivänä on viimeinen Parasta ennen -kiertueen keikka. Sen jälkeen on vielä viimeinen Parasta ennen -risteily, joka järjestetään 30. maaliskuuta MS Europalla. Siitä tulee ohjelman lopulliset hautajaiset, Airaksinen kertoi Staralle.

Uusimmat