Miehet kertovat: Tällainen oli rehellinen reaktio vauvauutiseen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vauvauutiset muuttavat pariskunnan elämän lopullisesti. Vauvan saaminen voi olla toivottavaa, mutta silti sen tapahtuminen voi alkaakin yllättäin jännittämään. Nyt miehet keskustelivat Reddit-sivustolla siitä millaisia heidän reaktionsa olivat kun he kuulivat, että heistä oli tulossa isä.

Moni mies kertoo olleensa samaan aikaan sekä onnellinen että kauhuissaan. Monien ajatuksissa oli alkanut heti vilisemään huono rahallinen tilanne, työnhaku ja uudet asumisjärjestelyt. Osa epäili myös sitä, että osaisiko edes käsitellä lapsia.

Osa miehistä kertoi tunteneensa olonsa todella helpottuneeksi, koska he olivat yrittäneet lasta jo pitkään. Osa taas ajatteli asioita, joita he olisivat halunneet vielä kahdestaan tyttöystävän kanssa toteuttaa ja paikkoja, jonne heillä oli aikomus matkustaa ennen lapsen saamista.