Pettymys! Saara Aalto putosi jatkosta Britannian X Factorissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen laulajatähti Saara Aalto on tehnyt viime viikkoina suomalaista musiikkihistoriaa osallistumalla maailman seuratuimpiin lukeutuvaan Iso-Britannian X Factor -ohjelmaan. Bootcampista Wembley Arenalle saakka liveyleisön eteen upeasti selviytynyt Saara oli tänään kilpailun kannalta kriittisessä paikassa.

PÄIVITYS: Sunnuntain monien vaiheiden jälkeen Saara Aalto nostettiin villillä kortilla takaisin kilpailuun päälähetyksen jo päätyttyä. Saaran matka X Factorissa siis jatkuu! Lue lisää tästä.

Tänään X Factor -kilpailussa kuudentoista yli 25-vuotiaan laulajan ryhmästä peräti kymmenen lähetettiin kotimatkalle ja vain kuusi ryhmästä selvisi jatkoon. Tässä vaiheessa kilpailun taso oli luonnollisesti noussut jo todella korkeaksi.

Ennen esityksensä alkamista Saara kertoi Wembley Arenan yleisölle olevansa lumikeijukainen Suomesta. Hänen kappaleenaan oli ratkaisevassa tilanteessa Ed Sheeranin hitti I See Fire. Esitys meni upeasti, ja Saara sai yleisöltä valtavat aplodit.

Simon Cowell kertoi heti esityksen jälkeen pitävänsä Saarasta, joka oli hänen mielestään parantanut tasoaan koko ajan kilpailun edetessä. Sharon Osbourne kuitenkin totesi yllättäen, ettei hän pääse yhteyteen Saaran kanssa tämän laulaessa, koska Osbournen mielestä jotain puuttuu vielä. Sen kerrottuaan Sharon ilmoitti Saaralle, ettei hän kelpuuta Aaltoa jatkoon.

Jännittävän tilanteen jälkeen Simon Cowell pyysi Saaraa esittämään vielä toisen kappaleen. Saara jatkoi muutaman sekunnin ajan laulamista ranskaksi, jolloin tuomaristo hämmentyi tilanteesta ja Nicole totesi, että nyt ollaan Ranskan sijaan Britanniassa. Sharonin päätä ei toisella esityksellä käännetty ja jatkopaikka jäi saamatta. Joka tapauksessa Saara Aalto on nyt kautta aikojen menestynein suomalainen ulkomaisissa lauluohjelmissa ja miljoonat ihmiset saivat ihastella hänen esityksiään.