Poika halusi kiittää opettajaa – osti täydellisen lahjan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Opettajilla on suuri vaikutus nuorten opiskelijoiden elämään. Hector Montez -niminen oppilas koki olevansa kiitollisuudenvelassa mahtavalle opettajalleen, minkä vuoksi hän päätti hankkia hänelle jotain mistä tiesi opettajan haaveilleen lapsesta saakka.

Hector Montez on julkaissut Twitter-kanavallaan videon, jossa näkyy miten hän yllättää opettajan. Montez kiittää videolla opettajaa kaikesta tuesta, jota hän on pojalle antanut. Montez kertoi muistaneensa, että opettaja oli joskus kertonut haaveilleensa koko nuoruuden Nike Jordan -kengistä, jollaisia ei kuitenkaan koskaan saanut.

Montez oli muistanut opettajan kengän koon ja ostanut unelmien tennarit opettajalle salaa. Opettaja yllättyy silminnähden ja on todella otettu pojan eleestä. Opettaja kokeilee videolla jalkaansa kenkiä, jollaisista on haaveillut jo pitkään. Oppilaat kiittävät opettajaansa yleensä kukilla tai kirjeillä, mutta nämä kengät taisivat juuri nostaa tämän koulun rimaa lahjojen suhteen hieman ylemmäksi.

Uusimmat