Lost in Music marssittaa lavalle yli 80 artistia ja yhtyettä

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Kaupunkifestivaali Lost In Music järjestetään Tampereella 6. – 8. lokakuuta 2016. Juhlavuottaan viettävässä tapahtumassa esiintyy tänä vuonna peräti yli 80 ajankohtaista kotimaista artistia lukuisissa eri keikkapaikoissa ympäri kaupunkia. Mielenkiintoisimpien esiintyjien joukossa ovat esimerkiksi Alma, Venior ja Evelina.

Viime vuoden Lost In Musicissa pikkulavoilla esiintyneet Venior ja Evelina ovat kasvattaneet suosiotaan huimasti ja valtaavat seuraavaksi festivaalin suurimman tapahtumapaikan Tullikamarin. Alma solmi alkukesästä merkittävät kansainväliset levityssopimukset, ja ensisinkku Karma on hurmannut paitsi koto-Suomessa myös Saksassa ja Yhdysvalloissa. Kesällä yli 40 keikkaa heittäneen Evelinan sinkut Sireenit ja Honey nousivat listaykkösiksi, ja syksyllä hän kisailee Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Muita mielenkiintoisia esiintyjiä Lost in Musicissa ovat muun muassa Arttu Lindeman, Paleface, Gasellit, Atomirotta ja Vilma Alina. Keikkapaikkoina toimivat Tullikamarin Pakkahuoneen ja Klubin lisäksi muun muassa Jack The Rooster, Telakka, YO-talo, Doris ja Bar Passion. Tapahtumassa on yksittäisten lippujen lisäksi käytössä myös festivaalipassi.