Donald Trump sai ihmiset lopettamaan masturboinnin – ainakin hetkellisesti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tilastojen mukaan näyttää siltä, että Donald Trump on onnistunut saamaan ihmiset lopettamaan masturboinnin. Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden ensimmäinen väittelytilaisuus näkyi suoraan aikuisviihdesivuston kävijätilastoissa laskien sivuston kävijämääriä hetkellisesti.

Pornhub Insights -sivusto kertoo, että presidenttiehdokkaiden väittelytilaisuuden alettua heidän sivustonsa kävijämäärät lähtivät laskuun. Lopulta Pornhub-sivustolla oli maanantaina keskimäärin jopa 16 prosenttia vähemmän käyttäjiä kuin normaalisti samaan aikaan.

Suurin muutos nähtiin sivuston käyttäjissä New Hampshiren alueella, jossa kävijämäärien lasku putosi jyrkästi 21 prosenttia heti väittelytilaisuuden televisiolähetyksen käynnistyttyä. Lähetyksen päätyttyä ihmisten halut kuitenkin palasivat ja Pornhub-sivusto alkoi jälleen vilkastumaan normaaleihin lukemiin.