Tänään on Mikael Gabrielin päivä – miehellä monta rautaa tulessa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuositussa Vain elämää -viihdeohjelmassa esitetään tänään Mikael Gabrielin päivä. Jo etukäteen on paljastunut, että hänen päivänsä oli koko kauden todennäköisesti tunteikkain. Tänään esimerkiksi Suvi Teräsniska paljasti, että MG:n karua menneisyyttä käydään läpi kyyneleet silmissä.

Mikael Gabriel on tehnyt jo pitkän uran musiikin parissa, vaikka suurelle yleisölle hän onkin tullut tunnetuksi vasta aivan viime aikoina. Kaksi upeaa esitystä Vain elämää -ohjelmassa on tehnyt hänestä suosikkitähden kaikenikäisten keskuudessa. Parhaillaan hän tähdittää lisäksi valkokankailla samanaikaisesti peräti kahta kotimaista elokuvaa, sillä räppäri nähdään sekä Bodom että Pahan kukat -elokuvissa.

Monien muiden räppärien tavoin myös Mikael Gabrielilla on monta rautaa tulessa. Hän on nykyisin yhteistyössä esimerkiksi mystisen kotimaisen Faktoi-vaatebrändin kanssa. Tänään myös eräs kansainvälinen peliyhtiö kertoi solmineensa yhteistyösopimiuksen Mikael Gabrielin kanssa. Sama yhtiö tekee yhteistyötä myös muun muassa Makwan Amirkhanin kanssa.

Tällä hetkellä Miklu on siis nosteessa, jollaisesta valtaosa artisteista voi vain haaveilla. Viime vuonna Mikael Gabriel yllätti musiikkipiirit, kun hänen albumiaan kuunneltiin Spotifyssä peräti 10 miljoonaa kertaa ennen sen virallista julkaisua. Vain elämää -ohjelman myötä hänen tähtensä on jälleen kovassa nosteessa.