80-luvun hittisarja Dynastia tehdään uusiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vanhojen sarjojen ja elokuvien uudet versiot ovat kuuminta huutoa Hollywoodissa. Tuotantoyhtiöt etsivät kilpaa vanhoja hittinimikkeitä, joista voisi tehdä sekä nuorempia katsojia että nostalgianälkäistä vanhempaa polvea miellyttäviä uusintaversioita.

Nyt vuodesta 1981 vuoteen 1989 Yhdysvalloissa esitettyä Dynasty, eli Dynastia, -sarjaa ollaan päivittämässä nykyaikaan. Uudesta versiosta vastaavat Gossip Girlin käsikirjoittajat Stephanie Savage ja Josh Schwartz.

Deadline-sivuston mukaan sarjassa tullaan seuraamaamaan Carringtonin ja Colbyn kilpailevia perheitä kahden naisen näkökulmasta.

Dynastia oli aikoinaan suosittu sarja niin Suomessa kuin maailmallakin. Öljyllä rikastuneen suvun edesottamuksia seurannutta sarjaa verrattiin usein toiseen suosittuun kasarisarjaan, Dallasiin.