Vatikaanissa koulutettu manaaja antoi siunauksensa Halloweenille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Osa kristityistä tuomitsee uudenlaiset juhlapyhät pakanallisina ja paheellisena. Esimerkiksi halloween jakaa runsaasti uskovaisten mielipiteitä siitä, onko juhla sopiva puhdasuskoisten vietettäväksi. Vatikaanissa kouluttautunut manajaa Vincent Lampert on antanut siunauksensa halloweenin vietolle.

Kristinuskon tiedetään ottaneen paljon vaikutteita muinaisista kansanjuhlista ja muokanneen ne aikojen saatossa mieleisemmäksi ja paremmin uskoon sopiviksi. Halloweenin alkuperäinen tarkoitus on ollut pahojen henkien karkoittaminen uuden vuoden ja sadonkorjuun juhlan aikana. Suomessa vastaavaa juhlaa on kutsuttu kekriksi.

Juhlan luonne kuitenkin muuttui kristinuskon levittäytyessä maailmaan ja sitä alettiin kutsua pyhäinpäiväksi. Tämän ymmärtää myös isä Vincent Lampert, jonka mielestä on hauskaa viettää halloweenia, kunhan muistaa pitää uskon ja Jumalan mielessään. Hänen mukaansa juhlinta pysyy aisoissa, jos sen aikana ei ylistetä demonia tai paholaista. Halloweenin juhlijat eivät kuitenkaan joudu automaattisesti helvettiin.

– En missään nimessä usko, että siinä on mitään pahaa jos lapset pukeutuvat lehmipojiksi tai Tuhkimoiksi ja kulkevat naapurustossa karkkeja kysellen. Siinä on kyse vain hauskanpidosta, Lampert kertoo Catholic Online -nettisivustolla.

Uusimmat