Scooby-Doon pää löytyi maailmankartalta – hauska yhteensattuma

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Scooby-Doo on piirretty salapoliisikoira, joka ratkoo erilaisia arvoituksia Mysteeripoppoonsa kanssa. Ensimmäinen Scooby-Doo -aiheinen televisio-ohjelma ilmestyi jo vuonna 1969. Salapoliisikoiran seikkailuista on tehty useita eri elokuvia ja jaksoja.

Nyt nettiin on julkaistu hassu kuva, jossa Scooby-Doo on löytynyt maailmankartalta. Stoksyxl-nimimerkki väittää Redditissä, että Australia on saman muotoinen kuin legendaarinen piirroshahmo. Maa on kieltämättä hyvin paljon Scooby-Doon pään kaltainen.

Yhdennäköisyyttä on tehostettu kartan päälle piirtämällä. Scooby-Doo on äänestetty viiden kaikkien aikojen parhaimman piirrossarjan joukkoon. Cartoon Network valmistaa parhaillaan uutta televisiosarjaa sankarikoiralle nimeltään Be Cool, Scooby-Doo. Koira seikkailee myös vuonna 2018 ensi-iltansa saavassa S.C.O.O.B.-elokuvassa.

Australia is Scooby Doo!



byu/stoksyxl infunny