Valkoinen joulu tulossa? Nyt siitä lyödään jo vetoa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Varsinkin Etelä-Suomessa on viime vuosina jouduttu viettämään monia jouluja ilman asiaankuuluvaa lumipeitettä tunnelmaa tuomassa. Tänä talvena hiihtokausi on nyt alkanut merkittävästi aiemmin kuin yleensä, mutta ennen joulua voi kuitenkin säätilassa tapahtua aivan mitä tahansa.

Puolentoista kuukauden kuluttua koittava jouluaatto on varmasti valtaosan toiveiden mukaan valkoinen. Nyt tähän ikiaikaiseen keskusteluun on liittynyt mukaan myös kansainvälinen vedonlyöntiyhtiö, joka on avannut vedonlyönnin Helsingin Kaisaniemen lumitilanteesta ensi jouluaattona.

– Olemme aina olleet sitä mieltä, että vedonlyönnin kuuluu olla myös hauskaa. Monet nauttivat saadessaan pohdiskella tuntikausia vaikkapa jääkiekko-otteluiden asetelmia. Monet taas haluavat pistää muutaman euron likoon kevyemmän veikkauksen puolesta, toteaa peliyhtiön iGaming-asiantuntija Juha Kvist.

Tällä hetkellä valkoisen joulun puolesta kerroin on 1,35 ja lumettoman joulun 2,95. Yhtiöllä on siis selvä näkemys siitä, että tänä jouluna saadaan nauttia lumesta ja siten aidosta joulutunnelmasta myös Helsingissä. Virallisen tuloksen lumitilanteesta antaa lopulta Ilmatieteen laitos, joka siis ratkaisee onko lumi maassa vai ei.