Hurja väite leviää: Tuhannet ihmiset äänestivät gorillaa presidentinvaaleissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sosiaalisessa mediassa liikkuvien huhujen mukaan yli kymmenen tuhatta yhdysvaltalaista antoi äänensä vaalit voittaneen Donald Trumpin tai Hillary Clintonin sijaan aivan toisenlaiselle ehdokkaalle. Kyseinen ehdokas ei ollut lainkaan presidentinvaalien listoilla, ei elävien kirjoissa eikä edes ihminen.

Lukuisat Twitter-käyttäjät väittävät yli kymmenen tuhannen henkilön äänestäneen taannoisissa presidentinvaaleissa gorilla Harambea. Kuolleen gorillan saamien äänten huhuttu määrä vaihtelee 11 tuhannesta aina 15 tuhanteen. Tietoa ei ole vahvistettu mediassa, joten kyseessä saattaa olla pelkkä perätön internet-huhu.

Lukuisten äänien meneminen Harambelle ei kuitenkaan tulisi monillekaan varmasti yllätyksenä. Erilaiset internet-meemit ovat nimittäin tunnetusti näytelleet sosiaalisessa mediassa tärkeää osaa tämänvuotisiin presidentinvaaleihin valmistautuneiden keskuudessa. Protestiäänen mememinen Harambelle onkin käytännössä someajan vastine Aku Ankan tai kirkkoveneen äänestämiselle.