Australialaisessa mainoskampanjassa härski K18-slogan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Australiassa osataa herättää huomiota kekseliäillä markkinointitavoilla. Australian Pohjoisterritorio houkuttelee nyt nuorisoa vierailemaan ja matkailemaan alueella silmiinpistävän mainoskampanjan avulla. Sloganissa hyödynnetään kiroilua.

Pohjoisterritorion, eli Northern Territoryn lyhenne on englanniksi NT. Nuoria aikuisia houkutellaan alueelle retkeilemään ja kalastamaan uudella kampanjalla, jossa lukee englanniksi lyhenteillä: ”Nähdään pohjoisterritoriossa”, eli ”CU in the NT”. Sloganin kirjainyhdistelmiä asettaessa logosta nousee esiin kissankokoisin kirjaimin kirjoitettu CUNT-sana, joka on alatyylinen ilmaus naisen sukupuolielimille.

Kampanja on aiheuttanut hehkutusta, mutta samalla osa paheksuu roisia sanaa. Cunt-sanaa pidetään englanninkielisissä maissa halventavana. CU in the NT -mainospaidat ja -materiaalit ovat kuitenkin saaneet runsaasti palstatilaa mediassa, Mashable-sivusto uutisoi.