Raju väite: Kiinassa valmistetaan riisiä muovijätteestä?

Ohhoh! Ruoka Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Netissä kiertää viraalina videoita, joissa väitetään kiinalaisten valmistavan kuluttajille myytävää riisiä muovista. Joissakin videoissa on kerrottu, että useat ihmiset ovat sairastuneet syötyään kiinalaista muoviriisiä. Keinotekoista riisiä väitetään levinneen myös länsimaisille markkinoille.

Muoviriisistä on uutisoitu laajasti ympäri maailmaa. Esimerkiksi Kiinassa toimiva englanninkielinen uutiskanava Blue Ocean Network on väittänyt, että kiinalaisen Wuchangin teollisuuskaupungissa valmistettavasta riisistä vain 10 prosenttia olisi aidosta ravintokasvista peräisin olevaa, ja loput 90 prosenttia valmistetaan muovijätteestä. Riisi on yksi pääasiallisista ravinnon lähteistä ympäri maapalloa.

Urbaaneja legendoja ja netin valheellisia uutisia selvittävä Snopes-sivusto on yrittänyt todentaa väitettä. Sivusto ei allekirjoita muoviriisiin liittyvää uutisointia, sillä sen todenpitävyyttä ei ole pystytty todistamaan. Huhut muoviriisistä alkoivat levitä jo vuonna 2011, mutta ovat nousseet hiljattain uusintakierrokselle.

Osa uutisistä väittää, että kolme kulhollista tekoriisiä vastaa yhden muovipussin syömistä. Useissa videoissa riisinjyviksi väitetyt kiteet ovat kuitenkin tavallisia PET-muovin pellettejä, jotka on valmistettu esimerkiksi kierrätettävistä virvoitusjuomapulloista.

Uusimmat