Donald Trump syötiin vaalivalvojaisissa – halusi oman kuvan kakkuun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Republikaanien yllätysehdokas Donald Trump valittiin maan presidentiksi historiallisessa äänestyksessä. New York Cityssa vaalivalvojaisiaan viettänyt Trump oli tilannut juhliin tarjoiltavaksi kakkua. Täytekakku oli kuin miehen näköispatsas.

Yhdysvaltain presidenttinä ensi vuonna työnsä aloittava miljardööri Donald Trump on aiheuttanut jo ennen virkaan astumista enemmän kohuja ja vitsejä kuin nykyinen presidentti Barack Obama koko kahdeksan vuotta kestäneen virkansa aikana. Trumpille on tyypillistä käyttäytyä ja puhua hetken mielijohteesta ilman faktoihin nojaamista.

Nyt mies on ylittänyt itsensä tilaamalla vaalivalvojaisiin omaa kuvaansa muistuttavan juhlakakun. Joku toinen olisi saattanut tilata esimerkiksi Yhdysvaltojen lippua, valtion karttaa tai vaikkapa Valkoista taloa muistuttavan kakun. Donald Trump halusi sen sijaan kakkuun omat kasvonsa.