Donald Trumpin valinta ruuhkautti kriisipuhelimet – ihmisten itsetuhoisuus lisääntyi

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltain presidentinvaalit päättyivät Donald Trumpin voittoon, mikä on aiheuttanut paljon keskustelua ja erikoisia lieveilmiöitä ympäri maailmaa. Trumpin voitto aiheutti Yhdysvalloissa melkoisen määrän levottomuuksia ja mielenosoituksia, minkä lisäksi ihmiset ovat olleet tavallista itsetuhoisempia.

Washington Post -lehden mukaan kriisilinja kävi erityisen kuumana kun Donald Trump valittiin presidentiksi. Kriisilinjan tarkoituksena on antaa puhelimitse terapiaa ja apua hätää kärsiville ihmisille, jotka voivat henkisesti niin huonosti, että ovat satuttamassa itseään tai harkitsevat itsemurhaa.

Donald Trumpin voiton julistamisajankohdan ympärillä puhelimet soivat kiivaammin noin tunnin ajan. Itsemurhien ehkäisemistä varten oleva National Suicide Prevention Lifeline -puhelinlinja soi yöllä kello yhden ja kahden välillä yhteensä 660 kertaa, mikä on noin 2,5 kertaa enemmän kuin normaalin illan aikana.