Internetin vihapuheet poliisin erikoistarkkailuun: ”Nollatoleranssi”

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa ja sosiaalisissa medioissa on viime aikoina nähty runsaasti niin sanottua vihapuhetta, ja nyt poliisi on ilmoittanut tehostavansa vihapuheen vastaista toimintaansa merkittävästi. selviää poliisin vihapuheiden tehostettuun torjuntaan liittyvässä toimintasuunnitelmassa.

– Poliisi aikoo puuttua vihapuheisiin johdonmukaisesti ja tehokkaasti liittyi se sitten väkivaltaiseen radikalisoitumiseen, ulkomaalaisvastaiseen vihanlietsontaan tai koululaisten väliseen kiusaamiseen. Vihapuheelta halutaan suojella erityisesti lapsia ja nuoria, poliisi tiedotti tänään.

Poliisi kertoo jatkossa noudattavansa vihapuheissa nollatoleranssia, mutta samalla itsekin myöntää, että terminä vihapuhe on tulkinnanvarainen. Nämä kaksi seikkaa eivät yleensä voi toteutua samanaikaisesti, joten rajanvetoa tullaan väistämättä käymään myös tuomioistuimissa.

– Poliisihallinnossa on jo aiemmin ollut nollatoleranssi rasistiseen ja muuhun vihapuheeseen, viharikoksiin sekä väkivaltaisiin ääriliikkeisiin liittyen. Vihapuheella ja viharikoksilla on yhteys muun muassa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin sekä turvallisuuden tunteeseen. Vihapuhe voi kannustaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöitä liittymään väkivaltaiseen toimintaan, työryhmän puheenjohtaja Timo Kilpeläinen kertoo.

Nyt valmistuneessa toimintasuunnitelmassa ehdotetaan, että vihapuheen torjuntaan perustetaan oma ryhmä, jossa yhdistetään näkyvä poliisitoiminta sosiaalisessa mediassa muuhun poliisitoimintaan. Lisäksi toimintaa esitetään keskitettäväksi siten, että rikokset tutkitaan valtakunnallisesti samassa yksikössä. Tehostettu toimintamalli pyritään ottamaan käyttöön vuoden 2017 alkupuolella.