Matkustajat väittävät: Suomessa on maailman tylsintä ruokaa

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kyselysivusto Quoralla on vertailtu eri maiden ruokakulttuureita. Keskustelun aloittanut intialaissyntyinen mies on haukkunut suomalaisen keittiön olevan tylsä ja mauton, vaikkakin maassamme käytetyt ruoka-aineet ovat usein ravinteikkaita ja terveellisiä.

Suomessa asuva intialainen Sriharsha Kuchimanchi on sanonut suomalaisen ruoan olevan ehkäpä maailman huonointa. Hän kertoo opetelleensa kokkaamaan, koska on kyllästynyt suomalaisiin makuihin maassamme asuessaan. Hän kertoo matkustaneensa monissa eri maissa, mutta hän ei osaa nimetä yhtäkään suomalaista erikoisuutta, joka maistuisi hänen mielestään herkulliselta tai erikoiselta.

Quoran kyselyyn on tullut parissa päivässä kymmeniä vastauksia, ja suomalaisen ruoan lisäksi moititaan hollantilaista, nicaragualaista, mongolialaista ja jamaicalaista ruokaa. Myös brittiläinen ruoka nousee monta kertaa haukuttavien listalle muun muassa sen epäterveellisyyden vuoksi.

Suomalainen ruokakulttuuri on arkinen ja energiapitoinen. Maassamme käytetään paljon maitotuotteita, eikä juurikaan mausteita tai yrttejä. Perinteiset ruoat ovat syntyneet aineksista, jotka säilyvät pitkän talven yli. Suomalaisten perinteisiä suosikkiruokia ovat hernekeitto, makaronilaatikko ja karjalanpiirakat.