Vaimo tuhlasi perheen säästöt – keksi peitetarinan ryöstöstä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Venäläinen 65-vuotias nainen oli käyttänyt kaikki perheensä säästämät rahat turhuuksiin. Nizhny Tagil -nimisessä kaupungissa asuva nainen oli pelännyt kertoa tuhlaamisesta aviomiehelleen. Sitten nainen keksi keinon jäljet peittääkseen.

Eräänä päivänä naapuri kuuli perheen asunnosta kovaäänistä huutoa ja itkua. Paikalle soitetut pelastusviranomaiset löysivät eläkeläisnaisen sekaisesta kodista. Hänen ympärillään ja toisessa kädessään oli teippiä. Nainen kertoi, että asuntoon oli saapunut kaksi kommandopipoon pukeutunutta miestä, jotka olivat vaatineet naiselta rahaa.

Miehet olivat kuulemma sitoneet naisen ja vieneet perheen elinajan säästöt, 2.600 euroa. Myöhemmin nainen tunnusti lavastaneensa ryöstön. Oikeustuomari määräsi hänet kuudeksi kuukaudeksi vankilaan, Mirror-lehti uutisoi.